Kentän äänitorvi
23.04.2009: Uusi Sale Metsäkylä avataan Ylöjärvellä
Pirkanmaan Osuuskauppa lisää palvelutarjontaansa Ylöjärvellä avaamalla uuden Salen torstaina 23.4. klo 10 kaupungin pohjoispuolelle Metsäkylän pääväylälle, osoitteeseen Metsäkyläntie 20.
Avauksessa
tervehdyssanat lausuvat Ylöjärven kaupunginjohtaja Pentti Sivunen ja Pirkanmaan
Osuuskaupan kaupallinen johtaja Jukka Kaikko. Asiakkaille tarjotaan avauksen
kunniaksi kakkukahvit kello kuuteen asti illalla.
Osuuskauppa on vuokrannut myymälän liiketilan X-Group Oy:n uudesta
kiinteistöstä, joka sijaitsee keskellä kylää risteysalueella. Myyntialaltaan
375 m2 kokoiseen Saleen on helppo poiketa sekä kävellen että autolla;
autoileville asiakkaille piha-alueella on noin 50 pysäköintipaikkaa.
Metsäkylän alue on pientalovaltaista aluetta, jossa asuu tällä hetkellä noin 2
500 asukasta. Alueen väestö on kasvanut ja kasvaa edelleen hyvää vauhtia, joten
nykyinen palvelutarjonta ei ole enää ollut riittävä asukkaille.
Pirkanmaan Osuuskaupalla on jo tällä hetkellä liiketoimintaa Ylöjärvellä;
S-market ja ABC-automaattiasema palvelevat Lähdevainiontiellä sekä Sale
Kauraslaaksontiellä. Lisäksi Kauppakeskus Elossa on juuri avattu kauneuden
erikoisliike Emotion. Nyt uusi Sale tuo paikallisille asiakasomistajille
lähikaupan palvelut Metsäkylään. Osuuskaupan asiakasomistajaperheitä asuu
Metsäkylässä noin 600.
Sale työllistää kahdeksan henkilöä ja myymäläpäällikkönä toimii Mervi Humina.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070
kaupallinen johtaja Jukka Kaikko, puh. 010 767 0080
Takaisin

