sunnuntai, 05.02.2012 klo 00:55

Kentän äänitorvi

19.05.2009: Seinäjoen seudun Nuorkauppakamarin Läpi Harmaan Kiven -palkinto Saltex Oy:lle

Seinäjoen seudun Nuorkauppakamarin Läpi Harmaan Kiven -yrittäjäpalkinto on myönnetty tänä vuonna alajärveläiselle Saltex Oy:lle. Valintakriteereitä olivat yrityksen työllistävä ja taloudellinen merkitys alueelle, sekä yrityksen periksiantamattomuus. Palkinto jaettiin 14. toukokuuta Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin kevätkokouksessa. 

Vaikeuksien kautta voittoon - läpi harmaan kiven

Saltex Oy:n syntyhistoria juontaa juurensa yli 40 vuoden taakse ja nykymuodossaan perheyritys perustettiin vuonna 1991. Vuonna 1997 alkanut tekonurmikenttien valmistus keskeytyi vuonna 2004 tulipalossa, jossa tuhoutui yrityksen kiinteistö, koneet ja suurin osa varastoista. Yritys ei kuitenkaan lannistunut ja vuoden 2005 aikana rakennettiin uusi isompi halli, jonne asennettiin uudet tuotantolinjat. Samaan aikaan yritys neuvotteli onnistuneesti valtaosan kilpailijoistaan alihankkijoiksi, joka turvasi yrityksen toiminnan. 

Nykyisin konserniin kuuluu Suomen yksikön lisäksi tytäryritykset Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja Venäjällä. 15 miljoonan euron liikevaihdon keräävä ja 40 henkeä työllistävä perheyritys valmistaa Kansainvälisen Jalkapalloliitto FIFA:n lisenssillä tekonurmikenttiä ainoana pohjoismaisena valmistajana ja on toimittanut niitä aina Siperiasta Curacaolle.

Palkitut ja palkinnon luovuttajat

Palkinnon vastaanotti Saltex Oy:n toimitusjohtaja Timo Salmenautio, hallituksen puheenjohtaja Erkki Salmenautio sekä tuotepäällikkö Anne Salmenautio. Palkinnon luovutti Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarin Jiuliano Prisada yhdessä Ville Järvenpään kanssa.

 

 



Takaisin

Copyright © 2009-2010 Suomen Nuorkauppakamarit ry
Design ja toteutus